Emile Zola: Nana

Koskaan ikinä ei ole mikään teos saanut minua niin ärsyyntymispisteeseen kuin Emile Zolan Nana. Koko aihekin tuntuu vastenmieliseltä: nainen, joka kipuaa suunnilleen reittä pitkin haalien kaiken rahan ympäriltään päästen ylimpään sosiaaliluokkaan. Mutta hei tämä on ranskalaista kirjallisuutta! Tyypillistä Zolaa 1800-luvun lopulta. Naturalistista irstailua. Tirkistelyä. Kaikelle saa nauraa, jopa uskonnolle.

Syy, miksi lähdin edes lukemaan koko teosta, oli yliopisto. Se on osa yhtä kurssia, jonka ajattelin tenttiä joskus syksyllä (toivottavasti). Ihmettelen vain, että kuka ihme on päättänyt valita edes koko teoksen listaan. Se on naurettavan ylimielinen teos. Ymmärrän kyllä, jos se on ollut kohuteos ilmestyessään. Vieläkin se saa posket punoittamaan ja korvat sauhuamaan. Joten turha on kaiketi enää tätä jatkaakaan, koska minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa kyseisestä teoksesta.