Muistan lukeneeni aikaa sitten Parnasson päätoimittajan Jarmo Papinniemen kuolemasta. Mutta kun tänään posti toi uusimman Parnasson ja luin pääkirjoituksen, iski minuun järkytys. Minun täytyi jopa istahtaa hetkeksi ja hengähtää muutamia kertoja syvään, jotta rauhoittuisin. Olin unohtanut koko asian. En tiedä, miksi järkytyin nyt tilanteesta. En tuntenut häntä henkilökohtaisesti, jos ollenkaan. Tiesin vain pieniä asioita hänen urastaan. Oikeastaan tiesin ainoastaan, että hän on Parnasson päätoimittaja. Wikipedian mukaan hän oli kirjallisuuskriitikko ja kulttuuritoimittaja. Hän kuulemma toimi YLE:n tv-uutisten toimittajana ja kulttuuritoimittajana.
Hän toimi (mielestäni) vain vähän aikaa Parnasson päätoimittajana, vaikka pääkirjoitus väittää muuta. En oikeastaan tiedä, millainen Parnasso oli ennen Papinniemeä, joten voisin väittää, että Parnasso on yhtä kuin Papinniemi. Nimet melkein sointuvatkin yhteen. Se, minkälaisen luotsaajan Parnasso saa jatkossa, jää nähtäväksi.
On se kummallista, kuinka omalle elämälle tuntematon henkilö voi pysähdyttää päivän. Haluaisin itse elää samanlaisen elämän. Tai ainakin mitä olen saanut kuulla jälkeen päin muiden puhuvan hänestä, niin sen perusteella, haluaisin kasvaa samankaltaiseksi. Olemaan yhtä hyvä ja humaani. Olemaan kiinnostunut maailman asioista ja ennen kaikkea kirjallisuudesta. Se ei koskaan kuole, vaikka kuinka tahtoisimme. Se säilyy ja säilyy. Se saattaa muuttaa muotoaan, mutta kuitenkin se säilyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti