Humiseva harju on tarina kahdesta suvusta, jotka aikojen saatossa kietoutuvat toisiinsa ja päätyvät ilmiriitoihin keskenään yhden ihmisen suistaessa sen raiteiltaan. Tarinassa esiintyy monta vahvaa henkilöä, joiden elämiä seurataan vuosikymmenien ajan. Ihastuin tähän sukupolvien väliseen kuiluun. Mutta vihastuin Heathcliffin toimintaan. Oikeastaan yhdessäkään kohdassa en tuntenut minkäänlaista riemua hänen kohtalostaan. Vain tuskaa. Hän oli tuskallinen hahmo. Samoin oli Catherinenkin kohdalla. Ihastuin vasta Cathyyn ja Haretonin rakkaustarinaan. Hareton itseasiassa oli se hahmo, joka sai minut ihastumaan tähän kirjaan. Hän oli kaikkein sysätyin hahmo koko teoksessa, jonka elämää ohjattiin muiden myötä. Hän oli eläin, mutta saattoi kuitenkin ajatella kuin eläin.
Luontokuvaus oli myös yksi asia, johon ihastuin. Olen aina ollut hieman ihastunut Yorkshiren maastoon ja tässä teoksessa se oli etuoikeutetussa asemassa. Monet henkilöistä sulautuivat maastoon. he elivät luonnosta, joten olivat myös sen kaltaisia. Haluan vielä jonakin päivänä käydä tässä nummien valtaamassa kolkassa tuntemassa, kuinka tuuli riepottaa hiuksia ja sade piiskaa kasvot.
Olen kiitollinen kuitenkin, että luin teoksen. Sen tyyli oli voimakas ja elämänmakuinen, vaikka rietosteli välillä kuolemalla. Pitänee varmaan lukea toisen kerran niin ymmärtää teoksen kokonaismerkityksen.
