 |
| Kari Hotakainen: Luonnon laki |
Kari Hotakaisen uusin teos julkaistiin vuosi sitten ja minä
sain sen luettua jo nyt. Tämä taitaa olla uusi ennätys minulle. En olisi
varmaankaan tarttunut teokseen, jos en olisi tehnyt Hotakaisesta kandidaatin
tutkielmaa ja jatkaisi samasta aiheesta vielä graduun asti. Joten minun
velvollisuuteni oli lukea myös tämä uusin teos kun kerta kätevästi sain sen
lahjaksikin.
Teos kertoo miehestä, joka joutuu pahaan auto-onnettomuuteen.
Hän on lähellä kuolla, mutta jääkin henkiin. Miehen nimi on Rautala. Hänellä on
tytär, joka synnyttää pian. Myös Rautalan vanhempia kuullaan sekä Rautalaa
hoitanutta Lauraa. Teoksen loppupuolella kuvioihin hyppää myös
sierraleonelainen Badu, Rautalan Plan-kummipoika. Teos rakentuu kolmeen osaan:
raskaus, supistukset ja syntymä. Näen nämä kolme osaa allegoriana
kehityskaarelle, jota Laura rakentaa omissa puheenvuoroissaan. Onnettomuudesta
selvinnyttä henkilöä käsitellään eloonjääneenä, jolloin odotellaan vain
elintoimintojen palautumista kuten raskaudenkin aikana odotellaan. Kun
eloonjäänyt siirretään osastolle ja puetaan sairaalanvaatteisiin, hänestä tulee
potilas. Lopulta kun laitetaan omat vaatteet päälle ja päästään pois
sairaalasta, hänestä syntyy taas ihminen.
Ihmisen osasta lähtien Hotakainen on käsitellyt
monipuolisella tasolla nykyaikaisia ja yhteiskunnallisia aiheita. Ihmisen osa
keskittyi työn ja työttömyyden kuvaukseen ja Jumalan sana pohti rahan ja vallan
sekä julkisuuden kysymyksiä verhottuna talouselämään. Luonnon laki on nähty
viimeisenä osana tässä trilogiassa. Teos pyörii Jumalan sanan tapaan myös rahan
ympärillä. Se ottaa kantaa hallituksen tekemiin leikkauksiin ja kuinka nämä
leikkaukset näkyvät niin vanhusten kuin yleisestikin terveydenhuollossa. Myös
teos pohtii sitä, miten ihminen voi tai tulisi vaikuttaa teoillaan ympäristöönsä.
Hotakainen käyttää äänitorvena Rautalan tytärtä, Miraa, tuodakseen tämän asian
esiin.
Mielestäni Hotakainen toistaa itseään Luonnon laissa. Hän pyörittää
samankaltaisia teemoja teoksesta toiseen ja käyttää suhteellisen samankaltaista
tyyliä: nasevaa ja ironista. Kaikkea voi haukkua, kunhan ei pure. Henkilögalleria
on suhteellisen tiivis, mutta henkilökuvaus ontuu. Jokaisella on persoona
luonnollisesti, mutta ne jäävät hieman pinnallisiksi. Rautala kokee pahan
onnettomuuden, ja siitä selviäminen niin henkisesti kuin fyysisesti kestää oman
aikansa. Rautalan selviytymisprosessia ei kuvata juuri laisinkaan. Koko teosta
tuntuu motivoivan yhteiskunnalliset teemat, joten yksittäisen ihmisen
eksistentiaaliset pohdinnat jäävät taka-alalle. Luin pari vuotta sitten Diego
Maranin Sotilas ilman menneisyyttä. Se oli täynnä kysymyksiä siitä, kuka minä
olen ja mihin minä olen menossa. Tietenkään Rautala ei koe identiteettikriisiä
onnettomuuden jälkeen, mutta silti olisin kaivannut kertojalta hieman enemmän
valppautta kuvata Rautalan ahdinkoa uudelleen aloittamisen kynnyksellä. Hän ei
mielestäni tuntunut edes hämmentyneeltä.
Lopputulemana sanottakoon, että Luonnon laki on hieman
raskasta luettavaa pelkästään kevyenä kesälukemistona. Kuitenkin se sopii
kevyenä väliluentana raskaan talven jälkeen. Hotakainen ei syytä edelleenkään
ketään tai mitään teoksessa vaan osoittaa ongelmakohtia, joita voitaisiin
muuttaa jos ihmiset olisivat hyviä. Parasta teoksessa oli Rautalan vanhempien,
Kertun ja Väinön, kuvaus. Saatoin samaistua moniin kohtiin ja toivon hartaasti,
että minusta ja miehestäni tulisi melkein samanlaisia kuin heistä.
Väinö ja Kerttu olivat olleet yhdessä tuhat vuotta. He eivät koskaan olleet harkinneet eroa, mutta murhaa kumpikin oli useasti suunnitelleet. (Kari Hotakainen: Luonnon laki, s. 43)
