Kari Hotakainen: Luonnon laki

Kari Hotakainen: Luonnon laki

Kari Hotakaisen uusin teos julkaistiin vuosi sitten ja minä sain sen luettua jo nyt. Tämä taitaa olla uusi ennätys minulle. En olisi varmaankaan tarttunut teokseen, jos en olisi tehnyt Hotakaisesta kandidaatin tutkielmaa ja jatkaisi samasta aiheesta vielä graduun asti. Joten minun velvollisuuteni oli lukea myös tämä uusin teos kun kerta kätevästi sain sen lahjaksikin.

Teos kertoo miehestä, joka joutuu pahaan auto-onnettomuuteen. Hän on lähellä kuolla, mutta jääkin henkiin. Miehen nimi on Rautala. Hänellä on tytär, joka synnyttää pian. Myös Rautalan vanhempia kuullaan sekä Rautalaa hoitanutta Lauraa. Teoksen loppupuolella kuvioihin hyppää myös sierraleonelainen Badu, Rautalan Plan-kummipoika. Teos rakentuu kolmeen osaan: raskaus, supistukset ja syntymä. Näen nämä kolme osaa allegoriana kehityskaarelle, jota Laura rakentaa omissa puheenvuoroissaan. Onnettomuudesta selvinnyttä henkilöä käsitellään eloonjääneenä, jolloin odotellaan vain elintoimintojen palautumista kuten raskaudenkin aikana odotellaan. Kun eloonjäänyt siirretään osastolle ja puetaan sairaalanvaatteisiin, hänestä tulee potilas. Lopulta kun laitetaan omat vaatteet päälle ja päästään pois sairaalasta, hänestä syntyy taas ihminen.  

Ihmisen osasta lähtien Hotakainen on käsitellyt monipuolisella tasolla nykyaikaisia ja yhteiskunnallisia aiheita. Ihmisen osa keskittyi työn ja työttömyyden kuvaukseen ja Jumalan sana pohti rahan ja vallan sekä julkisuuden kysymyksiä verhottuna talouselämään. Luonnon laki on nähty viimeisenä osana tässä trilogiassa. Teos pyörii Jumalan sanan tapaan myös rahan ympärillä. Se ottaa kantaa hallituksen tekemiin leikkauksiin ja kuinka nämä leikkaukset näkyvät niin vanhusten kuin yleisestikin terveydenhuollossa. Myös teos pohtii sitä, miten ihminen voi tai tulisi vaikuttaa teoillaan ympäristöönsä. Hotakainen käyttää äänitorvena Rautalan tytärtä, Miraa, tuodakseen tämän asian esiin.

Mielestäni Hotakainen toistaa itseään Luonnon laissa. Hän pyörittää samankaltaisia teemoja teoksesta toiseen ja käyttää suhteellisen samankaltaista tyyliä: nasevaa ja ironista. Kaikkea voi haukkua, kunhan ei pure. Henkilögalleria on suhteellisen tiivis, mutta henkilökuvaus ontuu. Jokaisella on persoona luonnollisesti, mutta ne jäävät hieman pinnallisiksi. Rautala kokee pahan onnettomuuden, ja siitä selviäminen niin henkisesti kuin fyysisesti kestää oman aikansa. Rautalan selviytymisprosessia ei kuvata juuri laisinkaan. Koko teosta tuntuu motivoivan yhteiskunnalliset teemat, joten yksittäisen ihmisen eksistentiaaliset pohdinnat jäävät taka-alalle. Luin pari vuotta sitten Diego Maranin Sotilas ilman menneisyyttä. Se oli täynnä kysymyksiä siitä, kuka minä olen ja mihin minä olen menossa. Tietenkään Rautala ei koe identiteettikriisiä onnettomuuden jälkeen, mutta silti olisin kaivannut kertojalta hieman enemmän valppautta kuvata Rautalan ahdinkoa uudelleen aloittamisen kynnyksellä. Hän ei mielestäni tuntunut edes hämmentyneeltä.

Lopputulemana sanottakoon, että Luonnon laki on hieman raskasta luettavaa pelkästään kevyenä kesälukemistona. Kuitenkin se sopii kevyenä väliluentana raskaan talven jälkeen. Hotakainen ei syytä edelleenkään ketään tai mitään teoksessa vaan osoittaa ongelmakohtia, joita voitaisiin muuttaa jos ihmiset olisivat hyviä. Parasta teoksessa oli Rautalan vanhempien, Kertun ja Väinön, kuvaus. Saatoin samaistua moniin kohtiin ja toivon hartaasti, että minusta ja miehestäni tulisi melkein samanlaisia kuin heistä.

Väinö ja Kerttu olivat olleet yhdessä tuhat vuotta. He eivät koskaan olleet harkinneet eroa, mutta murhaa kumpikin oli useasti suunnitelleet. (Kari Hotakainen: Luonnon laki, s. 43)