Emily Brontë: Humiseva harju

Olen kuullut paljon Humisevasta harjusta, joten se oli pakko lukea. Pitkän ajan jälkeen sainkin sen luettua, vihdoin. Olen myös kuullut, että tätä kirjaa joko rakastaa tai vihaa. Itse en osaa päättää kumpaan kastiin kuuluisi. Sillä välillä rakastuin joihinkin henkilöihin ja tapahtumiin, mutta samassa rupesin vihaamaan yli kaiken ja piti heittää koko kirja unholaan välillä, jotta mieli tyyntyisi hieman.

Humiseva harju on tarina kahdesta suvusta, jotka aikojen saatossa kietoutuvat toisiinsa ja päätyvät ilmiriitoihin keskenään yhden ihmisen suistaessa sen raiteiltaan. Tarinassa esiintyy monta vahvaa henkilöä, joiden elämiä seurataan vuosikymmenien ajan. Ihastuin tähän sukupolvien väliseen kuiluun. Mutta vihastuin Heathcliffin toimintaan. Oikeastaan yhdessäkään kohdassa en tuntenut minkäänlaista riemua hänen kohtalostaan. Vain tuskaa. Hän oli tuskallinen hahmo. Samoin oli Catherinenkin kohdalla. Ihastuin vasta Cathyyn ja Haretonin rakkaustarinaan. Hareton itseasiassa oli se hahmo, joka sai minut ihastumaan tähän kirjaan. Hän oli kaikkein sysätyin hahmo koko teoksessa, jonka elämää ohjattiin muiden myötä. Hän oli eläin, mutta saattoi kuitenkin ajatella kuin eläin.

Luontokuvaus oli myös yksi asia, johon ihastuin. Olen aina ollut hieman ihastunut Yorkshiren maastoon ja tässä teoksessa se oli etuoikeutetussa asemassa. Monet henkilöistä sulautuivat maastoon. he elivät luonnosta, joten olivat myös sen kaltaisia. Haluan vielä jonakin päivänä käydä tässä nummien valtaamassa kolkassa tuntemassa, kuinka tuuli riepottaa hiuksia ja sade piiskaa kasvot.

Olen kiitollinen kuitenkin, että luin teoksen. Sen tyyli oli voimakas ja elämänmakuinen, vaikka rietosteli välillä kuolemalla. Pitänee varmaan lukea toisen kerran niin ymmärtää teoksen kokonaismerkityksen.

Marjo Näkki: Hepoa Tallinnaan

Sain syntymäpäivälahjaksi kirjan (taas). Tällä kertaa tartuin siihen melkein heti saatuani sen käsiini. Varsinkin kun olin lopettanut vastikään erään vaativan, aikaa vievän projektin. Varsin pian huomasin, että tämä kirja vie ajatukset pois. 

Kyseessä on Marjo Näkin Hepoa Tallinnaan (2011). Mitähän tästä sanoisi ilman, että loukkaan ketään? Suoraan sanottuna en pitänyt kirjasta. Kieli on liian heppoista ja pinnallista. Näkki on pyrkinyt pikkunokkelaan, hieman bridget jonesmaiseen kerrontaan. Se ärsytti kaikkein eniten.

Kirja kertoo Marjo Näkki –nimisestä toimittajasta, joka lähetetään Tallinnaan STT:n kirjeenvaihtajaksi. Hän kertoo kokemuksistaan siellä. Hänen luonteensa oli ärsyttävän luonteva ja pirtsakka. Ainoa hyvä puoli taitaa olla, että kirja antaa suhteellisen kattavan annoksen Viron historiasta ja kulttuurista. Tosin pikkunokkeluus työntyi näissä kohdin liian läpinäkyväksi. Aivan kuin Näkki tahtoisi leveillä tiedoillaan. Toisaalta kertomusta voisi kuvata päähenkilön kasvuksi kohti virolaisuutta.

Vaikka kirja saa aikaan kylmänväreitä karmean pinnallisella kerronnallaan, silti sen sisältö on arvokasta kuvausta niin menneisyydestä kuin nykyisyydestä.

Lari Larsson: Viettelijä

Kirja tai muuta analyysia tehdessä yleensä on hyvä tehdä pientä taustatyötä edes jälkikäteen. Muuten saattaa tulkinta mennä aika hakoteille. Toisaalta eihän sellaista ole kuin väärä tulkinta. Tulkinnan voi muodostaa aivan tekstiin vedoten, mutta oma käsitykseni siitä, miten lopullinen tulkinta muodostuu, ei voi perustua pelkkään tekstiin. Tekstin ulkopuolella on valtava maailma, josta se on ammentanut vaikutteita, joten kontekstuaalinen huomioiminen on välttämätöntä.

Sain kokea traumaattisen hetken, kun en ollut ottanut huomioon erään kirjan kohdalla tekstin ulkopuolista kontekstia. Olin lukenut Jukka Larssonin Viettelijä-teoksen täysin ummikkona tajuamatta mihin tämä kaikki liittyy. Olin tehnyt alustavat tulkinnat pelkästään tekstin perusteella, kunnes eräs ihminen sanoo, että tiesithän, että Lari Larsson on kirjailijanimi. Silloin todellisuus iski minulle täysillä vyön alle. Tajusin, että Jukka Larsson on Pirkki Saisio ja että tämä on hänen kannanottonsa naiskirjailijan vastaanottoa kohtaan. Tunsin itseni nujerretuksi loppu päivän ajan. Kirjallisuuden ns. asiantuntijuus identiteettini kärsi suuren kolauksen ja käperryin kotisohvalle niin pieneksi kuin oli mahdollista. 

Nöyrryin tapauksesta ja totesin, että taustatietojen kaivelu etukäteen tai jossakin sopivassa hetkessä on aina hyvästä lopullisen tulkinnan muodostamiseen. Toisaalta sen ei pidä dominoida koko tulkintaa. Loppujen lopuksi kyseessä on aina teksti, jota tulkitaan.

Romaani perustuu Jeesuksen elämään ja se kertoo eri kertojien näkökulmasta tapahtumista, jotka johtivat Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Toisaalta romaani ottaa esille erilaisia teemoja, joita käsittelee tarinan kuluessa. Teemat ovat hyvin ristiriitaisia sen käsityksen kanssa, mitä kristinuskovaisilla on Jeesuksesta ja siitä ajasta. Teemoja ovat esimerkiksi lähimmäisenrakkaus siinä mielessä, ketä koskee lähimmäisenrakkaus ja kuka sen päättää ja millä perusteilla. Naisten asema oli heikko tässä romaanissa. Yhdelle naiselle ei jopa annettu ääntä. Nainen oli Maria Magdaleena. Hänestä kyllä puhuttiin, mutta hän ei puhunut koskaan. Toisaalta Jeesuksen äitin ja maaherran vaimo saivat äänen. Myös vahvana teemana on homoseksuaalisuus. Pirkko Saisiolle on muodostunut tämä teema hänen tavarmerkikseen eikä hän tee poikkeusta tälläkään kertaa. Tämä on saattanut järkyttää aikalaisia (julkaisuvuosi 1987) varsinkin kirkollisissa piireissä.