Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Vuonna 1919 ensimmäisen kerran julkaistu Aili Somersalo saturomaani Mestaritontun seikkailut on jopa aikuislukijalle järisyttävä kokemus. En ole varmaan sitten lapsuuden lukenut yhtäkään satua alusta loppuun enkä täten ole ollut kosketuksissa satumaailmaan. Sen takia kun aloitin tämän sadun lukemisen, olin ällistynyt kuinka se tempaisi mukaansa. Ei se maailma itsessään ollut kiehtova, vaan se tapa miten Somersalo käsitteli sitä maailmaa. Hänen  kirjoitustyylinsä vetosi minuun. Sen takia jaksoin ja ennen kaikkea halusin lukea teoksen alusta loppuun. Ei edes pienet muotoseikat ja kirjoitusvirheet haitanneet. Ja niitä oli oikeasti paljon! Välillä tuntui että teos on käännetty jostain toisesta kielestä suomen kieleen, koska siellä oli taivutusvirheitä yms.

Teos oli muuten tyypillinen saturomaani. Siinä oli kaikki elementit mitä sadulta vaaditaan. Oli prinsessoja, prinssejä, haltioita, noitia, pahiksia, hyviksiä, taikakaluja, tehtäviä jne. Tosin Mestaritontun roolia minä vaan hieman mietin. Hän ei tavallaan kuulu sankarin rooliin, mutta silti hän veti showta suunnilleen kolme neljäsosateosta. Ehkä hän oli kerronnallinen elementti. Ettei kukaan saa ylivaltaa juonessa.

Eräs kohta lopussa hieman kummastutti. Siinä vaiheessa kun Päivikki-prinsessa joi Surunyrtistä puristettua mehua ja muuttui vanhukseksi, kuvaus hieman hämmästytti.

Hän ei enää kaivannut kotiinsa Satumaahan, ja rakkaus, joka hänessä oli syttynyt Aamuruskonmaan kuningasta kohtaan, tuntui sammuvan.

Aivan kuin vanhus ei osaisi enää rakastaa. Siis että kun vanhenemme rakkaus kuihtuu samalla pois. Se on pelottava ajatus ainakin näin nuoren näkökulmasta ja pelottavaa olisi ajatella mitä lapset ajattelisivat tämän lukiessaan tai kuullessaan.

Ajatus siitä että lähdin ylipäänsä lukemaan teosta oli sattumaa. Löysin tämän puolivahingossa antikvariaatista (niin kuin kaikki muutkin teokset aikaisemmin) enkä kadu, että ostin tämän (4 euroa sentään maksoi vain!). Jokainen meistä tarvitsee välillä satujen maahan. Välttämättä se ei ole kaikille sopiva niin kuin tontuille, mutta voi siellä sentään vähän aikaa piipahtaa. Ajattelin aikaisemmin, etten siedä seikkailukirjoja, mutta taitaa se mieli olla hieman muuttunut tämän jälkeen.