Aiskhylos: Oresteia

Oresteija on antiikinaikainen näytelmätrilogia. Se koostuu siis kolmesta osasta: Agamemnon, Haudalla uhraajat ja Raivottaret. Versio, jonka luin on suomentanut Kirsti Simonsuuri. Takakansi lupailee myyttistä kertomusta sukua piinaavasta kirouksesta: rikoksista, sukurutsauksesta, verikoston kierteestä ja sovituksen mahdollisuudesta. Ja sen se toden totta täyttää!

En ole pahemmin koskaan lukenut yhtä väkevää näytelmää kuin tämä. Varsinkin loppu tuntui raadolliselta mutta silti se oli oikeutettu. Antiikin ajan näytelmiä ei ole säilynyt juuri ollenkaan kokonaisuudessaan, joten tämäkin voi osoittaa, kuinka monipolvisia ja värikkäitä näytelmät saattoivat tuohon aikaan olla. Toisaalta oikeudentaju oli tuolloin varmasti erilaisempi kuin meillä nykypäivänä. Näytelmän kautta tuli tutuksi antiikin ajan näytelmien muoto ja rakenne.

Aiskhylos tunnetaan kirjailijana, jonka teoksissa on opetus. Yksi kohta näytelmässä kertoo paljon ihmisistä ja onnesta:

Se joka tekee oikein vapaasta tahdosta,

tuntee aina onnen,

eikä katoa koskaan kokonaan.

Myös näytelmässä sanotaan, että

ylpeyden lapsi on välinpitämätön röyhkeys,

vaan tasapainoisesta

sydämestä syntyy

kaikille kaivattu onni.